|
Kirjoittanut Antti Siukonen
|
|
11.11.2007 |
Neljä vuotta kirkolliskokousta tarkoittaa noin kahden kuukauden asustelua Turussa, ainakin jos lasketaan valiokuntatyö mukaan. Mitä neljästä vuodesta on jäänyt päällimmäiseksi?
Kirkon päätöksenteko
- Hidasta ja perusteellista. Päätöksentekojärjestelmä on luotu säilyttämään ja varjelemaan. Hätiköidyistä päätöksistä pääsee harvoin puhumaan ainakaan kirkolliskokouksen osalta.
- Mahdollista. Asioita voi muuttaa. Ne muuttuvat kun on riittävästi perusteita, istumalihaksia ja vuorovaikutustaitoja.
- Koostuu ihmisistä. Kirkolliskokouksessa asioita ei viedä läpi, jollei ole valmis keskustelemaan ja tutustumaan muihin ihmisiin. Kahvitauot, ruokailut ja vapaa-aika käytetään näkökulmien vaihtoon.
Kansankirkko
- Seinät ja katto. Leveällä ja korkealla ne ovat, mutta ovat kuitenkin. Kirkko on tämän neljän vuoden aikana osoittanut yhden seinän paikan linjaamalla työvuorojen järjestelemisestä ja alttariyhteistyöstä.
- Maantiede. Kirkolliskokouksen eräitä hienoja piirteitä on että siellä näkee Suomen pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Hiippakunnallinen edustus on rikkautta, mutta näyttää myös, miten eri puolilla Suomea kysymyksenasettelut ja haasteet ovat erilaisia.
- Itsestäänselvyys. Se että vajaa 83 % suomalaisista kuuluu kirkkoon on harvinaista, erityislaatuista, upeaa ja säilyttämisen arvoista. Ajalle tyypillinen individualismi ja sitoutumattomuuden kulttuuri ei ole nujertanut kirkon jäsenyyttä - ainoastaan asettanut sille haasteita, jotka on kohdattava.
Kipukohdat
- Moraaliset kysymykset. Kirkon vaikeimmat kysymykset ovat kirkon moraaliopetuksen saralla. Kuten kansaa, myös kirkkoa nämä näkemyserot jakavat. On surullista nähdä ettei keskusteluyhteyttä aina ole kirkolliskokouksen sisällä. Juoksuhautoja kaivetaan ja marttyyriasennetta nostatetaan. Valitettavasti. Homoseksuaalisuus on kuin peikko, joka kasvaa isommaksi ja pelottavammaksi, kun sitä ei haluta kohdata. Sitä yritetään lyödä Raamatulla päähän, vaikka se voisi rakkaudella muuttua ystäväksi.
- Oppi. Kirkolla on ja ei ole oppia. Kirkkomme ei selvästi ole määrittelyn kirkko, mikä voi olla hyvä. Kuitenkin kun oppia ei määritellä, se saa aikaan tyhjiön, jonka kuka tahansa voi täyttää. Mikä on kirkon oppi, kuka sen määrittelee ja millä resursseilla? Kirkolta puuttuu kirkollisen teologianharjoittamisen paikka. Piispainkokous ei hallinnollisilta kiireiltään sitä ehdi tehdä, yliopistolle se rooli ei kuulu.
- Sisäänpäinlämpiävyys. Olen jumalanpalveluselämän lämmin kannattaja, mutta se johtuu siitä, että olen kasvanut siihen jo pienenä ja oppinut sen sisällön ja merkityksen teologisessa tiedekunnassa. Tilastot osoittavat, että messu ei kiinnosta. Syitä ei uskalleta nostaa esiin. Musiikkielämä on tabu. Erikoismessuilla on pystytty kompensoimaan, mutta rakenteellisia muutoksia tarvitaan.
Vahvuudet
- Rakkaus. Kirkon sanoma Jumalan kaikenläpäisevästä rakkaudesta ihmistä kohtaan kantaa.
Kirkon evankeliumista nouseva diakoniatyö niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin kentillä on arvostettua. - Rakenteet. Kirkko on mukana ihmisen syntymässä, kuolemassa, elämän taitekohdissa, kouluissa, armeijassa, tapahtumissa, missä sen jäsenet ovatkaan.
- Kriisityö. Kirkko osaa kohdata ihmisen kipua. Kirkko on särkyneiden ihmisten kirkko.
Tulevaisuus
- Kirkolliskokous. Seuraavan kirkolliskokouksen työsarkaa katsoessa täytyy toivottaa voimia niille, jotka tulevat valituiksi seuraavalle kaudelle. Kirkkolain kodifiointi tuo kirkkolain ja -järjestyksen jokaisen edustajan kotiin ja täyttää istuntoviikot, parisuhdelain vaikutukset kirkolle -selvitystyön kanssa käydään ennätyspitkät ja vaikeat keskustelut, virkarakenneuudistus on vaikea mutta välttämätön selvitettävä asi ja kirkon strategian laatiminen tulee olemaan haastava, mutta mielekäs tehtävä. Työmäärä ylittää varmasti tämän nelivuotiskauden työmäärän. Perustyö lainsäädännön kanssa tulee olemaan aikaavievää, puuduttavaa ja haastavaa.
- Nuoret aikuiset. Tämän kauden aikana nuoriin aikuisiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Työtä täytyy jatkaa ja uusia keinoja etsiä. Hyviä juttuja on käynnistynyt. Niiden loppuunsaattamiseen ja vakiinnuttamiseen tarvitaan rohkeutta ja resursseja.
- Vapaaehtoiset. Kirkollamme on kaksi ikävää titteliä: maailman byrokraattisin ja maailman työntekijävetoisin kirkko. Vapaaehtoistyön kanssa kirkolla on huimat mahdollisuudet, jotka täytyy valjastaa. Aitoa vastuuta, aidosti mielekkäitä tehtäviä. Osallisuuden kautta kirkolla on mahdollisuus vahvistaa jäsenyyttä.
- Valot ja varjot. Niin Suomessa kuin maailmallakin valot ja varjot voimistuvat. Ihmisen hätä ja turvattomuus kasvavat. Kirkon tehtävä on puhua jokaisen ihmisen mittaamattoman arvon ja globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta.
Näitä ajatuksia halusin jakaa synkän sunnuntai-iltapäivän päätteeksi. Uskon kirkon tulevaisuuteen. Uskon että kirkossa asioita voidaan muuttaa. Uskon että kirkon sanomasta ponnistavassa rakkaudessa on kirkon aarre.
Kirkon kynnyksen tulee pitää matalana yhteisöllisyyden, tasa-
arvon ja vapaaehtoisuuden tukemisen kautta. Kirkko ei saa vaieta, vaan sen
tulee ottaa aktiivisesti kantaa, vaikka se ei olekaan aina helppoa.
Näillä näkymin tulen asettumaan ehdolle myös seuraavalle kirkolliskokouskaudelle. Uskon edelleen että järjestelmät muuttuvat parhaiten sisältä käsin. Kirkosta eroaminen ei ole vastaus siihen, jos jostain asiasta ei kirkossa tai seurakunnan toiminnassa pidä. Aktivoituminen sen sijaan on.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 11.11.2007 )
|
