| Kirkolliskokous-blogi |
| Kirjoittanut Antti Siukonen | |
| 03.05.2005 | |
|
Kiva kun pääsit lukemaan kirkolliskokouksen kuulumisia. Naputtelen päiväkirja-tyyppistä blogia kokouspäivien tapahtumista ja asioista. Tarkoituksenani oli kirjoittaa alunperin vain itselleni, jotta sitten vanhana pappana voisi kiikkustuolissa muistella, miltä tuntui olla nuori keskellä iäkkäämpää päättäjäjoukkoa. Sitten ajattelin niitä ihmisiä, jotka tietävät minun täällä olevan ja syntyi ajatus blogista. Toivon mukaan nämä pienet tekstipätkät antavat kirkolliskokoukselle jonkinlaista hahmoa. Tulen kirjoittamaan ja päivittämään palstaa päivittäin Turusta, jos vain suinkin voin. Nyt päiväkirja on siirretty osaksi nuorikirkko.nettiä, joka on vasta kehittelyasteella oleva sivusto. Nuorikirkko.net ei nimenä viittaa, että kirkon pitäisi olla vain nuoria varten, vaan että kirkossa pitää saada tuoreetkin näkökulmat esiin ja keskusteltaviksi. Uutena mausteena on sisällytetty kommentointimahdollisuus, jota voi ja on tervetulluttakin hyödyntää. Mikäli haluat kirjoittaa omalla nimelläsi, voit rekisteröityä sivuston käyttäjäksi. Jos taas haluat postittaa anonyymisti, siihenkin on mahdollisuus (ainakin niin pitkään kun vältytään väärinkäytöltä). Tästä itse kirkolliskokous-blogiin:
|
|
| Viimeksi päivitetty ( 05.11.2006 ) |
Sivuston kuvat ja tekstit © Antti Siukonen
Pohjakoodi:
Green Eye
Absalom Media
Sivuston pohja on suojattu Creative Commons Lisenssillä.